Tarina kahdesta puoliskosta: NDA:n ulkomaankauppapolitiikka vapaakauppasopimusten kautta tarkasteltuna on muuttunut kahdella aikakaudella – Lausuntouutiset

National Democratic Alliancen (NDA) hallituksen ulkomaankauppapolitiikkaa sen vuosikymmenen aikana, katsottuna sen sitoutumisen kautta kahdenvälisiin vapaakauppasopimuksiin (FTA), voidaan parhaiten luonnehtia kahden puolikkaan tarinaksi.

Ensimmäisen toimikautensa myöhempinä vuosina hallitus aikoi tarkistaa kolme suurta vapaakauppasopimusta, jotka United Progressive Alliancen (UPA) hallitus oli hyväksynyt 10-jäsenisen Kaakkois-Aasian maiden järjestön (ASEAN), tasavallan kanssa. Korean ja Japanin väittäen, että nämä olivat kansallisten etujen vastaisia. Tämän vaiheen ratkaisevin hetki oli Intian vetäytyminen Itä-Aasian megaalueellisesta vapaakauppasopimuksesta, Regional Comprehensive Economic Partnership (RCEP) -sopimuksesta.

Toisella toimikaudellaan ja Covidin jälkeisen toipumisen jälkeen NDA:n hallitus teki täydellisen käänteen ja aloitti neuvottelut kahdeksan maan/alueen kanssa, mukaan lukien ne, joista neuvoteltiin ennen hallituksen virkaantuloa ja jotka pysähtyivät ennen vuoden 2014 vaaleja. . Tämä uusi innostus johti kahden uuden sukupolven vapaakauppasopimuksen solmimiseen Yhdistyneiden arabiemiirikuntien (UAE) ja Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) kanssa.

Kun NDA:n hallitus astui virkaan, harvat olisivat voineet odottaa, että se muuttuu pian vapaakauppasopimukseen skeptisiksi. Muutamassa kuukaudessa hallitus antoi vahvan kannatuksen nouseville taloussuhteille Itä-Aasian kumppaneidensa kanssa, jotka palasivat 1990-luvun alun ”Katso itään -politiikkaan” päivittämällä sen ”Act East Policyksi”.

Tällä politiikan muutoksella pyrittiin tiivistämään taloudellisia suhteita Itä-Aasian maihin edistämällä taloudellista yhteistyötä ja kehittämällä strategisia suhteita, mikä lisää yhteyksiä sen laajimmassa merkityksessä. Vielä tärkeämpää on, että RCEP sai poliittisen tuen korkeimmalla tasolla, kun Intia antoi takeet ”ponnistelevansa” megaalueellisen kauppasopimuksen nopean solmimisen puolesta.

Mutta myös Intian Itä-Aasian yhdentymisprosessissa oli merkkejä jännityksestä sen kolmen toiminnallisen vapaakauppasopimuksen täytäntöönpanossa. Näistä vapaakauppasopimuksista saatavat hyödyt tavarakaupan osalta olivat erittäin epäsymmetrisiä ja olivat ylivoimaisesti Intiaa vastaan. Toisin sanoen Intia joutui kohtaamaan kasvavan epätasapainon kauppatavaratilillään lähes kaikkien kumppanimaiden kanssa.

Intian kannalta huolestuttavampaa oli se, että vaikka sen vienti ei kyennyt hyödyntämään kumppanimaiden markkinoiden avautumista, sen tuonti näistä maista oli lisääntynyt. Lisäksi Intian vienti painottui enemmän raaka-aineisiin ja välituotteisiin, mutta tuonti vapaakauppakumppaneista oli pääosin valmiita tuotteita. Näin ollen voitaisiin väittää, että Intia vei työpaikkoja ja lisäsi lisäarvoa kauppasuhteillaan näiden maiden kanssa.

Valitettavasti Intian palvelukaupan muutoksista ei ollut näyttöä, koska palvelukaupan eriteltyjä tietoja ei ole saatavilla virallisista lähteistä. Palvelukauppa Itä-Aasian kumppaneiden kanssa olisi voinut parantua, sillä Intian palvelukauppa on aina ollut vilkkaampaa kuin sen tavarakauppa.

Palvelukaupan tietojen puuttuminen tai hallituksen arvio näiden alojen kaupan toimivuudesta heikensi osaltaan käsitystä näistä sopimuksista.

Vaikka hallitus hiljaisesti tuki RCEP:tä, useat maan sidosryhmät olivat äänestäneet tätä ehdotettua sopimusta vastaan ​​väittäen, että se lisäisi maatalous- ja maitotuotteiden tuontia Australiasta ja Uudesta-Seelannista sekä teollisuustuotteiden tuontia Kiinasta.

Näin ollen vallitsi yleinen näkemys, että RCEP:n hyväksyminen olisi haitallista Intian maatalouden ja teollisuuden etujen kannalta. Intian ja Kiinan erimielisyydet rajakysymyksissä kärjistyivät NDA:n hallituksen ensimmäisen toimikauden loppua kohti, joten päätös poistua RCEP-neuvotteluista oli ehkä helpompaa.

NDA:n hallituksen kauppasitoumusten toinen vaihe käynnistettiin vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä ilmoituksella, että Intia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat aloittavat neuvottelut kattavasta talouskumppanuussopimuksesta (CEPA).

Tämä oli ensimmäinen useista laajapohjaisista sopimuksista, joista aloitettiin neuvottelut useiden maiden/alueiden kanssa, mukaan lukien Yhdistynyt kuningaskunta (Yhdistynyt kuningaskunta) ja Euraasian talousliitto. Lisäksi pitkään jumittuneet CEPA-neuvottelut Euroopan unionin, Kanadan ja Australian kanssa aloitettiin uudelleen.

Kolme ominaisuutta NDA:n hallituksen sitoumuksissa kahdenvälisten kauppasopimusten tekemiseen erotti tämän vaiheen ensimmäisestä kaudesta. Ensinnäkin sen aikaisemmissa sitoumuksissa vallinnut vapaakauppasopimuksia koskeva skeptisyys näytti laimenneen. Toiseksi hallitus oli halukas ottamaan mukaan useita ”herkkiä” aloja, kuten julkiset hankinnat ja immateriaalioikeudet, jotka se oli aiemmin jättänyt huomioimaan. Ja lopuksi haluttiin tehdä ainakin osa kaupoista, joista paras esimerkki oli kolmessa kuukaudessa solmittu CEPA Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kanssa.

Mutta merkittävin muutos hallituksen asenteessa vapaakauppasopimuksia kohtaan nähtiin äskettäin EFTA:n kanssa tehdyssä sopimuksessa. Tämä sopimus on ensimmäisten joukossa huomionarvoinen Intian näkökulmasta. Ensimmäinen, tämä on ensimmäinen kattava kauppasopimus, jonka Intia on tehnyt kehittyneiden maiden kanssa.

Toiseksi Intia suostui sisällyttämään sellaisia ​​aloja, kuten teollis- ja tekijänoikeudet sekä työ- ja ympäristönormit, joita se oli päättäväisesti kieltäytynyt tekemästä mihinkään kahdenväliseen kauppasopimukseen. Intian sitoumukset näillä aloilla edellyttäisivät sen kansallisen lainsäädännön muuttamista. Yleisen edun näkökulmasta kriittisimmät olisivat todennäköisesti patenttilain muutokset, jotka voivat vahvistaa patentinhaltijoiden oikeuksia.

Oikeudenhaltijoiden tiukentuessa markkinoiden valvontaa on olemassa todellinen mahdollisuus, että lääkkeiden hinnat nousevat merkittävästi. Tämä on ennustus siitä, että maalla ei ole varaa, koska terveydenhuollon korkeat kustannukset muodostavat jo nyt raskaan taakan suurelle osalle yhteiskuntaa. Hallituksen on siksi huolehdittava siitä, etteivät kauppasopimukset heikennä maan kehitystarpeita.