Nämä kolme ovat hyvin erilaisia ​​yrityksen toiminnan näkökohtia ja siksi niiden arvioiminen yhdessä on varsin ongelmallista – Mielipideuutiset

ESG (environment, social, and governance) on uusin muotisana yritysmaailmassa, ja kaikki suolansa arvoiset yritykset yrittävät pärjätä ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hallinnon alalla. Vuosikertomuksissa on useita sivuja, jotka kertovat, mitä he tekevät kaikilla kolmella rintamalla. Näin ollen paperittomuus, pienemmällä teholla käyttäminen ja puiden kasvattaminen ovat joitain johtajien raporteissa mainittuja ilmentymiä. Samoin vesijäähdyttimien lahjoittaminen kouluille on kuvattu yrityksinä, jotka tekevät sosiaalista hyvää; ja tietysti parhaita hallintokäytäntöjä on toistettu muutamalla muulla sivulla. Siksi kaikilla yrityksillä on taipumus osoittaa olevansa ESG-tietoisia.

Sääntelyviranomaiset ympäri maailmaa yrittävät myös ottaa käyttöön järjestelmiä arvioidakseen yrityksiä ESG-suorituskyvyn perusteella, ja siksi täällä tehdään paljon työtä. Ajatuksena on arvostella yrityksiä säännöllisesti ESG:ssä, jotta edistystä voidaan mitata. Tästä on hyötyä useille sijoittajille, jotka uskovat ESG-yhteensopiviin rahoitushankkeisiin. Tästä syystä hyvien ESG-pisteiden saamisesta on tullut pakollinen yrityksille näiden sijoittajien kiinnostuksen saamiseksi, joista monet ovat perustaneet rahastoja. Tämä on yksi syy siihen, miksi yritykset pyrkivät saamaan pisteitä näissä asioissa. Mutta onko tällä konseptilla todella järkeä?

Vaikka nämä kolme käsitettä ovat merkityksellisiä ja yritysten on epäilemättä noudatettava niitä, ne kattavat kolme erilaista yrityksen toiminnan puolta, jotka eivät liity toisiinsa. Ympäristönsuojelu on hankala käsite, kun otetaan huomioon, että maan edistymiseen liittyy ympäristölle kielteisiä ulkoisvaikutuksia. Valtatiehankkeisiin sisältyy esimerkiksi puiden ja muun kasvillisuuden leikkaaminen ja maankäyttömallien muuttaminen, olipa kyseessä viljelysmaa tai jopa vuoristo, matkustamisen helpottamiseksi. Tämä on epäilemättä mahdollistanut kaupankäynnin, mutta viimeaikaiset murenevat kukkulat Himachalissa ja Uttarakhandissa korostavat laajempaa kysymystä siitä, teemmekö oikein näillä haavoittuvilla maantieteellisillä alueilla. Mumbain metro-rautatie, joka helpottaa paljon liikenneruuhkia, on jo johtanut tuhansien puiden kaatumiseen ja sillä voi olla haitallisia vaikutuksia kaupunkiin jossain vaiheessa tulvien muodossa.

Sitten on joitakin toimialoja, jotka ovat luonnostaan ​​​​epäystävällisiä ympäristölle (melko ilmeinen esimerkki tästä olisi koko petrokemian ketju). Tässä herää kysymys, voidaanko katsoa, ​​että kun harjoitetaan pitkällä aikavälillä vaarallista toimintaa ja istutetaan puita tämän vaikutuksen kompensoimiseksi ja niistä tulee ”nettonolla” tietyllä aikajanalla, muutoksia on tehty. On syytä muistaa, että kun paperin laajamittainen käyttö väistyi muovin käyttöön, sitä pidettiin suurena paradigman muutoksena yhteiskunnan toimintatavoissa, sillä se tarkoitti ”puiden säästämistä”. Mutta muovin käytön yleistyminen on luonut kansalaishallinnolle uuden ongelman hävittämisen suhteen. Koskaan ei voi tietää, mitä äkillinen siirtyminen sähköautoihin voi tarkoittaa keskipitkällä aikavälillä negatiivisten vaikutusten kannalta. Nämä asiat ovat kuitenkin täysin erilaisia ​​​​kuin sosiaalinen vastuu, johon hallitus on jo puuttunut pakottamalla yritykset käyttämään tietyn osan voitosta CSR:ään (corporate socialvastuu).

Tällä ei ole yhteyttä siihen, mitä yritys tekee ympäristölle. Yritykset voivat siis toisaalta saastuttaa järviä tai jokia jätevesillä, mutta edistää merkittävästi koulujen, sairaaloiden, orpokotien jne. toimintaa. Näin ollen, vaikka loputkin pisteet tai arvosanat saadaan, voidaanko nämä kaksi todella asettaa samalle tasolle? Vastaus on ei, koska tavoitteet ovat hyvin erilaisia. Lisäksi usein vain muodollinen kumarrus maksetaan tällaisille kuluille, eikä todellista sitoutumista välttämättä ole, koska yritykset kuluttavat lopulta täsmälleen 2 % nettovoitosta, joka on velvoitettu.

Kolmas käsite, (yritys)hallinto, on enemmänkin sisäinen kysymys, jossa yritysten on noudatettava asetuksella säädettyjä sääntöjä. Näin ollen heillä on oltava tietty määrä johtajia, ja tietyn määrän näistä johtajista on oltava riippumattomia hallituksen jäseniä ja niissä on oltava pakollinen naisjäsen. Hallituksen kokouksiin tulee olla päätösvaltainen (vähimmäisosallistuminen) ja eri asioita käsitteleviä valiokuntia tulee olla. Nämä voivat tarkoittaa vain kaikkien ruutujen merkitsemistä, kun otetaan huomioon, kuinka harvoin resepteistä poikkeaa. Mutta on hyvin ymmärretty, että hallintoa ei voi yhdistää ympäristöön tai sosiaaliseen vastuuseen, vaikka yrityksillä on usein erityinen toimikunta, joka käsittelee samaa.

Tätä taustaa vasten on aiheellista kysyä, voidaanko nämä kolme yhdistää arvosanoja tai pisteitä määritettäessä. Onko näillä kolmella aspektilla sama painoarvo vai vaihtelevatko ne? Erittäin hyvä pistemäärä yhdessä näistä tavoitteista voi olla alhainen toisessa. Tästä on selvästikin tullut sotkua, koska asiat ovat niin erilaisia.

Vaikka vihreiden joukkovelkakirjalainojen käyttäminen on järkevää, koska ne kohdistuvat vain yhteen osa-alueeseen ESG:ssä, näiden kolmen yhdistäminen mihin tahansa tarkoitukseen tekee konseptista sumean. Voidaan väittää, että ympäristö vaikuttaa koko yhteiskuntaan, mutta sosiaalinen vastuu on enemmän hyvää ihmiskunnalle. Myös tässä yritysten yhteiskuntavastuuta kannattavat yritykset eivät välttämättä näe mitään väärää siinä, että työntekijät irtisanotaan osakkeenomistajan arvon suojelemiseksi ja samalla kulutetaan yhteiskunnalliseen hyvään, aivan kuten Covid-aikoina tapahtui. Hallinto on pikemminkin pakollista noudattamista, jota on noudatettava, ja siksi melkein kaikki suuret yritykset valittaisivat täysin.

Tärkeä kysymys tässä on, kuinka sijoittajat, jotka tekevät päätöksiä ESG-pisteiden perusteella, arvioivat tämän palapelin. Ihannetapauksessa nämä kolme asiaa on arvioitava itsenäisesti, jotta voidaan nähdä, kuinka yritys pärjää näillä parametreilla. Sitä paitsi, vaikka ympäristö on varmasti kansallinen ja globaali kysymys, sosiaalinen vastuu on enemmän etiikkaa, eikä ihannetapauksessa voi liittyä pelkästään mihinkään harjoitettuun taloudelliseen toimintaan. Lopuksi, hallinto on jälleen kokoushuoneen tapa, joka ei heijastu kummassakaan kahdesta muusta tavoitteesta.