Yhden kansakunnan vaarat, yksi vaali

Ajatus on vaarallisen epädemokraattinen ja kunnianhimoisen autokraattinen, ja se iskee kovasti Intian ja sen perustuslain perusajatukseen. Intia ei ole yksikkö, vaan monikko. Se on luultavasti syy siihen, että perustuslaki uhmaa homogeenisuutta missä tahansa muodossaan. Moniarvoisuus on perustuslakimme ydin. Löydämme perustuslaista useita moniarvoisuusindeksejä.

Muutama mainitakseni:

1. Intia on monikansallinen liittovaltio. Se on luultavasti syy siihen, että löydämme monitasoisen autonomisen hallintotavan. Jos tämä ei olisi ollut tosiasia, perustaja-isämme eivät olisi säätäneet erityisjärjestelyistä viidennestä aikataulusta eteenpäin;
2. Monipuolinen edustus, mukaan lukien ihmisten, alueen ja valtioiden yhtäläiset ja painotetut äänioikeudet;
3. Useita vaaleja eli ei yksittäistä vaalien kaavaa eikä yhtä aikaa. Itse asiassa perustuslaissa säädetään valitun instituution yleisestä eliniästä, mutta sitä rajoittavat jälleen luottamus-epäluottamustekijät. Perustuslain dekonstruoidun analyysin perusteella on melko selvää, että Intian perustuslaki esittää, kehityksen jälkeisiä kertomuksia käyttäen, monimuotoisen näkemyksen demokratiasta. Mikään yhtenäinen oikeuksien, vapauksien, vaalien, edustuksen, hallinnon ja kehityksen kehys ei voi palvella demokratian ydinlogiikkaa mahdollistavana oppina;
4. Useita oikeuksia ja valintoja, joita voidaan käyttää joko monipuoluejärjestelmän kautta tai muuten. Valinnat eivät ole yhtenäisiä eivätkä yksipuolisia eivätkä yksiulotteisia. Ajatus yhdestä kansakunnasta yhdestä vaaleista syöttää julkiset valinnat, asettaa sen kiinteään tilaan. Älkäämme unohtako, että valinnat ovat moniaikaisia ​​ja vaihtelevat ajan mittakaavassa;
5. Useita käytäntöjä, jotka taas vaihtelevat aika ajoin ja paikkakunnittain. Ei välttämättä, yksi kansallinen politiikka (kuten käy ilmi psykopaattisesta ihastumisesta YKSIIN) ei voi palvella kaikkia monimuotoisuutta. Ei voida odottaa viittä vuotta tai pidempään ehdotetussa kiinteässä vaalitavassa hakeakseen muutoksia politiikkaan. Nykyisessä vaalitavassa on runsaasti mahdollisuuksia kiertää ja käydä kovia neuvotteluja poliittisten kokoonpanojen – paikallisten, alueellisten ja kansallisten – kanssa poliittisten muutosten hakemiseksi. Toisin sanoen välivaiheen vaalien moninaisuus turvaa ihmiset kertaluonteisten vaalien poliittiselta sanelulta. On tarpeetonta mainita, että ideologisessa puoluehallinnassa politiikka ei ole sitä, mitä yleisö haluaa, vaan se on sitä, mikä sopii puolueen ideologiseen ja poliittiseen projektiin. Älkäämme unohtako, että vaalit ovat teko demokratian instrumentointiin ja liikuttamiseen, ei sen keskeyttämiseen. Yksi kansakunta ja yksi vaalit pysäyttävät demokratian lepotilaan, sillä hallituksella on luontainen taipumus olla autoritaarinen.

Ymmärtäkäämme nyt 2.9.2023 päivätyn päätöslauselman poliittista lingvistiikkaa, jossa korkean tason komitealle ilmoitetaan yhden kansakunnan yhdestä vaaleista. Komiteaa johtaa Intian entinen presidentti. Perustuslaillinen moraali edellyttää, että (entinen) ensimmäinen kansalainen pidetään poissa poliittisesti suuntautuneesta komiteasta. Sen pelkkä kokoonpano tekee siitä poliittisen komitean. Siinä ei ole jälkeäkään parlamentaarisesta/edustusdemokratiasta. Ei voida odottaa poliittisesti kuormitetulta valiokunnalta puolueetonta suhtautumista kyseessä olevaan asiaan. Täällä väitetään, että se on varjokomitea puolueiden asialistan järkeistämiseksi.

Koostumuksella on vakava demokratiavaje. Sen toimeksianto tekee yhdestä kansakunnasta yhdestä vaaleista itsestään selvän ratkaisun. Se menee pidemmälle ja osuu federalismin ytimeen asettamalla yhdet yksipuoliset vaalit muotoilemalla taitavasti ”samanaikaiset kansantalon, osavaltioiden lainsäädäntöelinten, kuntien ja panchayattien vaalit”. Federalismi eri yhteiskunnissa, kuten Intia, luo ja toimii erilaisten poliittisten alueiden kautta. Eri maastoilla on erilaiset intressit, vallanjako, poliittinen ekologia ja kehitystalous. Olen toisaalla väittänyt, että Intian federalismin nykyistä vaihetta voidaan paremmin kutsua ”kansalliseksi federalismiksi”, jolle on ominaista huomattava julkisen autonomian menetys ja suvereniteetin siirtyminen ihmisistä osavaltioihin, osavaltioista keskustaan, keskustasta pääministeriin, institutionaalisen autonomian menetys. Se on homogenisoivassa ja hegemonisessa kansallistilassa vaalittua federalismia. Yksi kansakunta, yhdet vaalit, tekevät lopun kansallista alemmasta ja paikallisesta federalismista. Kansallinen narratiivi ja hallitseva johtajuus määräävät vaalien tuloksen paikallisella tasolla, kun vaalit pidetään samanaikaisesti. Federalismin heikentyminen merkitsee myös demokratian heikkenemistä.

Toinen tämän harjoituksen uhri on itse perustuslaki. Jotta yhdelle kansakunnalle väistyisi yksi vaali, useita artikkeleita, mukaan lukien perusominaisuuksia suojaavat, muutetaan. Se on harjoitus miniperustuslain kirjoittamiseen, johon nykyinen parlamentti ei ole toimivaltainen. Joka tapauksessa, on olemassa sukkulaliike, joka ylittää perustuslain. Päähenkilöille vakaa hallitus takaa paremman hallinnon. Mutta perustuslaki on enemmän huolissaan järjestelmän vakaudesta kuin hallituksen vakaudesta. Hallituksen vakaus ei ole tekosyy rationalisoida äärimmäisen vaikeaa ja epäkäytännöllistä ajatusta yhdestä kansasta, yhdestä vaaleista, ”kansallisvaltion” perustamisesta, moniarvoisuuden yhdistämisestä yhdeksi mega- ja hirviömäiseksi valtioksi. Lopullinen häviäjä on ME INTIAN KANSSA.