Dole-vaara edessä: ennakkoäänestystä edeltävä maatilojen dolekilpailu ennustaa talouden hidastamista tulevina vuosina – Mielipideuutiset

elections, Indian elections, Congress, PM Garib Kalyan Yojana, minimum support prices , MSPs

Aluksi haluan sanoa, että olen ylpeä demokratiastamme, olipa se kuinka epätäydellinen tahansa. Vaaliaika on aika juhlia demokratiaamme. Ja juuri nyt, kun käymme läpi joitakin osavaltiovaaleja – alkusoittoa vuoden 2024 parlamenttivaaleille – toisiaan syyttävät poliittiset kilpailijat ovat korkealla. ”Panautista ja taskuvarkaista” ”maha gyaniin” heitetään kilpailijoiden kimppuun kaikenlaista sanastoa. Samalla kuitenkin luvataan monia lupauksia äänestäjille. Kuinka pitkälle näitä lupauksia voidaan kutsua doleiksi tai kehitykseksi, on vaikea erottaa, koska nämä kaksi erottaa aina ohut viiva.

Tässä on vaikea luetella kaikkia niitä lupauksia, joita poliittiset puolueet antavat vaaliohjelmissaan. Mutta olisi hyvä keskustella ainakin joistakin huomattavista maanviljelijöille tehdyistä. Viimeisin on Rajasthanissa, jossa hallitseva kongressipuolue lupaa laatia lain vähimmäistukihintojen (MSP) käyttöönottamiseksi Swaminathanin kaavan mukaisesti. Vaikka BJP väittää, että he ovat jo ottaneet käyttöön Swaminathan-kaavan, kun ne keskustassa tekivät MSP:n yhtä suureksi kuin kustannukset A2+FL plus 50 prosentin marginaali. Joten mitä uutta kongressi lupaa Rajasthanissa? Haluavatko he korvata kustannukset A2+FL kustannuksilla C2, jossa C2 on kokonaiskustannus, mukaan lukien laskennallinen maanvuokra omasta maasta ja laskennallinen korko omistamalle pääomalle, kun taas kustannus A2+FL tarkoittaa maksettuja kustannuksia plus laskennalliset kustannukset perhetyötä? Jos näin on, eri viljelykasvien MSP nousee missä tahansa 25–33 prosenttia nykyisestä tasosta.

Herää yksinkertainen kysymys, miksi kongressi ei toteuttanut tätä keskuksessa ollessaan vallassa vuosina 2004–2013, koska Swaminathan-komitean raportti oli jo toimitettu heille? Ilmeinen vastaus on, että sitä ei pidetty taloudellisesti järkevänä niiden kielteisten seurausten vuoksi, joita sillä on talouteen. Miksi sitten nyt?

Samoin Chhattisgarhissa kongressipuolue lupaa nostaa paddyn MSP:n 3 000 rupiaan/viljelmä, kun taas BJP on mennyt askeleen pidemmälle lupaaen 3 100 rupiaa/viljelmä – verrattuna nykyiseen MSP:ään 2 183 rupiaa/viljelmä. Jokaisen Chhattisgarhissa valtaan tulevan puolueen on kohdattava tilanne, jossa on lunastettava lupaukset maan korkeimman MSP:n myöntämisestä riisiruoalle. Jos BJP lupaa Chhattisgarhissa 3 100 rupiaa/cental paddy MSP:tä, miksi sitä ei pakoteta antamaan muissa osavaltioissa? Paine tästä lisääntyisi selvästi ennen eduskuntavaaleja. Paddy:n MSP:n nostaminen tälle tasolle – 42 prosentin hyppy nykyisestä – vaikuttaa vakaviin seurauksiin talouteen. Onko kukaan BJP:ssä ajatellut tätä ennen kuin lupasi Kuun? Mihin ruokainflaatio menee, ja mitä tapahtuu korkotasolle ja talouden yleiselle kasvulle?

Jos BJP todellakin katsoo, että nykyinen raakariisin MSP on liian alhainen, mikä on 50 % korkeampi kuin Cost A2+FL, miksi se kielsi muun kuin basmati-valkoisen riisin viennin ja asetti kaikenlaisia ​​vientirajoituksia muille riisille? mukaan lukien basmatiriisi? Ja miksi Intian elintarvikeyhtiö (FCI) purkaa riisivarastonsa hintaan, joka on alle 3 000 rupiaa/viljelmä (vastaa lähes 4 500 rupiaa/viljelmä) omiin taloudellisiin kustannuksiinsa nähden, jotka ovat 3 900 rupiaa/vilja? Näyttää siltä, ​​että oikea käsi ei puhu vasemmistolle politiikantekopiireissä.

Mutta Madhya Pradeshin vaaleissa pääministeri itse ilmoitti, että ilmainen annos (5kg/henkilö/kk) jatkuu seuraavat 5 vuotta pääministeri Garib Kalyan Yojanan johdolla. Oletan, että tämä lupaus ei koskenut vain Madhya Pradeshia vaan koko maata. Elintarviketukilaki on jo nyt yli 2 biljoonaa rupiaa vuodessa, ja koska raakaöljyn ja vehnän MSP-maksuja nostetaan seuraavan viiden vuoden aikana, tämä lasku tulee varmasti paisumaan entisestään. Ja jos paddyn MSP nostetaan 3 100 rupiaan/cental, kuten BJP lupaa Chhattisgarhissa, minne ruokatuen lasku tulee? Onko kukaan valtiovarainministeriössä pohtinut sitä vakavasti?

Vaalivuonna on siis ylenpalttisia ansioita ilman, että mietitään sen seurauksia talouteen. Ainoa hopeinen vuori, jonka näen näissä luvatuissa lupauksissa, on se, että se johtaa tilapäiseen tulojen nousuun niiden ihmisten tuloissa, jotka ovat jääneet jälkeen tästä talouden vapauttamisprosessista. Tämä saattaa nostaa heidän menojaan erityisesti maaseudulla ja luoda joillekin liiketoimintamahdollisuuksia palvella maaseudun kysyntää paremmin.

Mutta kääntöpuolena on, että se aiheuttaa suuria vääristymiä maatalousmarkkinoilla ja aiheuttaa merkittäviä paineita asianomaisen valtion tai keskuksen finanssi tasapainoon. Tällä on talouteen kerrannaisvaikutuksia, jotka eivät ehkä ole kovin maukkaita vallassa olevalle puolueelle.

Tästä syystä on tarpeen noudattaa malttia ja varovaisuutta ennen kuin Lupaa Kuun äänestäjille vaalien kuumuudessa. Se voi aiheuttaa pitkäaikaista vahinkoa Intian kehitystarinalle. Jos poliittisten puolueiden sydämet vuotavat verta köyhien puolesta, antakoot tulo-/investointitukea budjettirajoitusten puitteissa. Tulo-/investointituki on paljon parempi kuin korkeampi hintatuki joillekin viljelykasveille, koska tulo-/investointituki on satoneutraali. Jotain PM-KISANin mallia Centerissä tai Rythu Bandhua Telanganassa tai KALIAa Odishassa.

Investoinnit ovat aina parempia kuin edes toimeentulotuki, mutta investointien tuottaminen vie aikaa, kun taas poliittiset puolueet tarvitsevat nopeita vastineita äänestysilmoituksille. Voiko Intian vaalilautakunta tai korkein oikeus muodostaa veronmaksajien komiteoita kyselyyn sitoutuneisiin osavaltioihin arvioimaan, kuinka suuri osa suurten poliittisten puolueiden lupauksista on järkeviä hyvinvointitoimia ja kuinka paljon yksinkertaisesti ”lahjuksia äänistä” kansalaisten kouluttamiseksi. äänestäjäkunta? Viime kädessä se on veronmaksajien rahoja, ja he jäävät taka-alalle tässä kilpailussa revdsien (doles) levittämisestä!

Samankaltaiset artikkelit