Digitaalisen determinismin vaarat maaseudun ja kaupunkien välisen eriarvoisuuden torjumisessa Intiassa

Käsite ”digitaalinen determinismi”, eli digitalisaatio tarjoaa yhden luukun ratkaisun kaikkiin Intian ongelmiin, on kyseenalaistava. Vaikka digitalisaatio prosessina on epäilemättä tuonut maassamme merkittäviä muutoksia, ajatus siitä, että se auttaa meitä poistamaan rakenteellisia tehottomuuksiamme, ei toteudu ennen kuin itse rakenteellisia eriarvoisuuksia ei puututa. Yksi sellaisista vakavista Intiassa näkyvästä epätasa-arvosta on maaseudun ja kaupunkien eriarvoisuus.

Intian digitaalinen väkiluku kasvaa tällä hetkellä jatkuvasti ja on 692 miljoonaa. Mutta parametrit, kuten datan käyttö, digitaalisten palvelujen ostaminen ja pääsy niihin, eivät voi olla merkkinä siitä, onko digitaalisten medioiden käyttö tuottava tuottava tulos samassa suhteessa kuin investoinnit. Tässä yhteydessä on tärkeää ymmärtää digitalisaation vaikutus maaseudun ja kaupunkien väliseen kuiluun Intiassa keskittyen koulutuksen, työllisyyden, terveydenhuollon ja taloudellisen osallisuuden tärkeisiin tekijöihin.

UNESCOn mukaan noin 0,32 miljardia opiskelijaa Intiassa on vaikuttanut koulujen sulkemiseen pandemian vuoksi. Heistä 84 % oli maaseudulla asuvia ja 70 % valtion kouluista. Lisäksi ASER 2021 -raportti osoitti, että Covid aiheutti taloudellisen myllerryksen maaseudulla johti jyrkkiin yksityiskoulujen keskeyttämiseen, jolloin ilmoittautumisaste oli alhainen, 24 %. Yksityiset koulut ovat jo nyt paremmin varusteltu digitaalisen infrastruktuurin suhteen kuin valtion koulut. Lisäksi ASER 2023 -raportti osoitti, että Covidin jälkeen kolme neljäsosaa opiskelijoista on palannut valtion kouluihin yksityisten koulujen sijaan perheen tulojen supistumisen vuoksi.

Viimeisimpien tietojen mukaan vain 4 prosentilla maaseututalouksista on pääsy tietokoneisiin verrattuna 23 prosenttiin kaupunkialueilla. Älypuhelimien ja internetin käyttö on varmasti lisääntynyt maan tietoliikennealan vallankumouksen jälkeisten hintojen laskun vuoksi. Vuonna 2022 intialaiset käyttäjät viettivät puhelimessa keskimäärin 4,5 tuntia päivässä. Mutta Internet-yhteyden ja älypuhelimien käyttö osoittautui pääasiassa soittamiseen ja viihdetarkoituksiin. Sosiaalinen media ja viihdekohteet ovat kasvaneet 51 % vuotta aiemmasta, mikä johtaa viihdepalvelut datankäyttölistan kärkeen. Internetin saatavuuden lisääntyminen ei siis automaattisesti johda parempaan koulutukseen, ennen kuin instituutioita ei muuteta vastaavasti. Esimerkiksi taloudellinen ahdinko lisää koulun keskeyttäneiden määrää maaseudulla, kun lapsesta tulee keino ansaita lisätuloja. Vastaavasti opettajat eivät ole perehtyneet teknologiaan, joka sisältää opetuksen ja oppimisen digitaalisesti.

Suurin osa digitalisaatioprosessin edistymisestä ja työpaikkojen luomisesta tapahtuu huipputeknologia- ja startup-teollisuudessa. Vaikka se on lisännyt merkittävästi henkisen työvoiman kysyntää, ruumiillisen työn mahdollisuudet ovat pienentyneet, mikä ei johtanut tehokkaaseen muutokseen maaseutusektorin työllisyyden kannalta. Sen sijaan digitaalisen alan koulutuksen ja työllisyyden puutteen vuoksi muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin lisääntyy jatkuvasti, mikä heikentää maaseudun instituutioita entisestään. Maaseutualueiden ruumiillinen työ kattaa pääasiassa maatalous- ja pk-sektorin. ”Open Skills Report 2021” ilmoitti, että digitalisaatio ei tuo merkittävää muutosta ruumiillisten työntekijöiden työoloihin eikä heille ole merkittävää taloudellista hyötyä.

Kaupunkialueiden talous on kehittänyt syvempää digitaalista johtamista, mutta maaseututaloutta ei huomioida mikrojohtamisen näkökohdat huomioon ottaen. Siten, aivan kuten kaupunkialueiden pienyrityksiä säännellään digitaalisilla alustoilla, maaseutualueilla tällaiset tapaukset eivät ole merkityksellisiä. Self Help Groupit ovat koulutettuja digitaaliseen markkinointiin ja apuun sellaisissa osavaltioissa kuin Odisha ja Telangana. Mutta suhtautuminen digitaaliseen oppimiseen ja integroitumiseen ei ole sama koko maassa. NABARD on käynnistänyt EShakti-palvelut varmistaakseen digitaalisen ja taloudellisen osallisuuden maaseutualueilla. Mutta merkittäviä tuloksia ei ole vielä nähtävissä.

Vaikka maatalouden digitalisointi on käynnissä, suurin osa kyläläisistä ei ole tietoinen maaseudun digitaalisen koulutuksen puutteesta. Tämä vaikuttaa heidän tuloihinsa, sillä kyläläiset eivät seuraa tuotteidensa markkinahintaa. Heillä ei ole digitaalisen markkinoinnin teknistä osaamista tai tapoja harjoittaa verkkoliiketoimintaa, joka johtaisi merkittäviin tulonmenetyksiin, jotka muuten olisi voitu tehdä.

Covid-19 on korostanut tarvetta parantaa terveydenhuoltopalveluja, ja digitalisaatiosta on tullut sen selkäranka. Telelääketiede, sähköiset terveystiedot (EHR), etävalvontajärjestelmät ja muut terveydenhuoltosovellukset ovat palvelleet tätä tarkoitusta. Siirrettävät EHR:t helpottavat tapausten siirtoa lääkäreille, kun taas telelääketieteen palvelut ja portaalit, kuten e-Sanjeevani, ovat onnistuneet yhdistämään lääkäreitä potilaisiin maaseudulla. Maantieteellistä eristäytymistä voitaisiin torjua digitalisoinnilla, mutta vaikka kaupunkialueiden terveydenhuollon kehitys sisältää kattavia toimenpiteitä, kuten Big Data Analytics, tekoäly, ML ja kehittyneet terveydenhuollon seurantajärjestelmät, Intian maaseudun digitaaliset ratkaisut ovat luonteeltaan hyvin perusluonteisia, sillä fyysiset terveydenhuoltolaitokset itse. eivät ole hyvin varusteltuja. Useat kansalaisjärjestöt pitivät maaseudulla liikkuvia apteekkeja COVID-kaudella, mutta vakavia sairauksia sairastavien potilaiden piti silti matkustaa pitkiä matkoja saadakseen asianmukaista hoitoa. Vaikka on paljon spekulaatioita siitä, kuinka digitalisaatio voi parantaa terveydenhuoltoa Intian maaseudulla, konkreettisia tuloksia ei vielä nähdä.

Tämä on ehkä yksi niistä alueista, joilla digitalisaation myötä on tapahtunut merkittävää edistystä. Unified Payments Interfacen (UPI), Jan Dhan-Aadhar-Mobile-kolminaisuuden ja siitä johtuvan suorien etujen siirtojärjestelmän leviäminen on johtanut pankkitilien jyrkkään kasvuun sekä kaupungeissa että maaseudulla. Maailmanpankin vuonna 2021 julkaiseman Global Financial Inclusion Indexin mukaan 80 prosentilla Intian väestöstä on pankkitili. Digitaalinen pankkitoiminta on vähentänyt taloustoiminnan kustannuksia myös maaseutuväestölle. Intian hallitus on julkistanut 75 digitaalista pankkiyksikköä (DBU), jotka keskittyvät maaseutuväestön verkkopankkipalvelujen helpottamiseen. Maaseudun ja kaupunkien pankkitilien omistuskuilu on Intiassa lähes olematon, mikä on tuntuvaa.

Toivo, että digitalisaatio tuo mukanaan institutionaalisia uudistuksia ja vähentää eriarvoisuutta, ei ole epäilemättä kuollut. Ruohonjuuritasolla on kuitenkin tehtävä paljon, jotta nämä aloitteet todella toteutuisivat varsinkin maaseutualueilla. Patriarkaattia, kastia, luokkaa, maaseudun ja kaupunkien välisiä eroja jne. arkielämässämme toimivina rakenteina ei voida jättää digitalisaation armoille. Digitalisaatio ei myöskään voi tuoda merkittäviä muutoksia ihmisten elämään, ellei itse rakenteellisia eriarvoisuuksia puututa.

Välttämättömyys ei ole tuoda ”laitteiston” muutoksia politiikkaan, jossa keskitytään ajatukseen ”resurssien saatavuudesta” kehitystä vastaavana. Kyse on enemmänkin ”ohjelmistomuutosten” tuomisesta ihmisten mentaliteeteissa, asenteissa ja asenteessa digitaalisten keinojen käyttöön. Politiikkojen on keskityttävä tarjoamaan ”pääsy tietoisuuteen resurssien tutkimisesta ja hyödyntämisestä”, mikä edellyttää yhtä paljon alhaalta ylös kuin ylhäältä alas -lähestymistapaa. Vielä nykyäänkin melkoinen osa väestöstä asuu kylissä. Intia ei pysty hyödyntämään digitalisointiprosessia täysimääräisesti ennen kuin kaksi Intiaa jatkaa olemassaoloaan.