Brittiläinen Intia ja Intian osavaltiot: Oliko Intiaa kaksi?

25. heinäkuuta 1947 Hänen ylhäisyytensä varakuningas Lordi Mountbatten puhui Intian valtioiden hallitsijoiden ja edustajien konferenssissa prinssien kammiossa ja totesi melko dramaattisesti: ”Tämä on ensimmäinen ja viimeinen tilaisuuteni, jolloin minulla on etuoikeus puhua. sinä kruunun edustajana. Haluaisin aluksi kertoa teille hyvin lyhyen historian käymistäni neuvotteluista ja linjasta, jonka olen omaksunut valtioiden suhteen. Minulla oli kaksi erillistä ongelmaa, jotka kohtasin. Ensimmäinen oli vallan siirtäminen Britti-Intialle ja toinen Intian valtioiden sovittaminen kuvaan tavalla, joka olisi oikeudenmukaista ja oikeudenmukaista kaikkia asianosaisia kohtaan.

Hän korosti kahta kohtaamiaan mega-ongelmaa: ensinnäkin britti-Intian ja toiseksi Intian osavaltioiden kanssa tekemisissä. Hän sanoi: ”Herrat, päätimme, että alle 2 kuukauden kuluttua meidän on jaettava yksi maailman suurimmista maista, jossa on 400 miljoonaa asukasta. Nopeuteen oli syynsä. Olin melko varma, että vaikka brittiläinen ylivalta säilyi, osapuolten välillä ei voitu tehdä psykologisesti tyydyttäviä johtopäätöksiä. Joten kun saamme kaksi hallitusta perustettua ja erotettua, ne voisivat yrittää viimeistellä yksityiskohdat hyvän tahdon ilmapiirissä.”

Intian hallituksen vuonna 1948 valmistelema ja vuonna 1950 tarkistettu Valkoinen kirja Intian valtioista paljastaa historiallisia lukuja, nostaa esiin kriittisiä kysymyksiä, jotka olivat keskeisessä asemassa nykyaikaisen Intian ja Pakistanin muovaamisessa.

Varakuningas selitti: ”Nyt Intian itsenäisyyslaki vapauttaa osavaltiot kaikista niiden velvollisuuksista kruunua kohtaan. Valtioilla on täydellinen vapaus – teknisesti ja oikeudellisesti ne ovat itsenäisiä. Tällä hetkellä keskustelen siitä riippumattomuuden tasosta, jonka me itse pidämme omien valtioidenne edun mukaisena. Mutta Britannian hallinnon aikana, koska kruunun edustaja ja varakuningas ovat yksi ja sama henkilö, on syntynyt koordinoitu hallintojärjestelmä kaikissa yhteistä huolta koskevissa asioissa, mikä merkitsi sitä, että Intian niemimaa toimi taloudellinen kokonaisuus. Tämä linkki on nyt katkaistava. Jos mitään ei voida laittaa tilalle, seurauksena voi olla vain kaaos, ja väitän, että se kaaos vahingoittaa ensin valtioita – mitä suurempi valtio, sitä vähemmän se loukkaantuu ja sitä kauemmin kestää sen tunteminen – mutta jopa suurin. valtiot kokevat itsensä loukatuiksi aivan kuten mikä tahansa pieni valtio. Minun täytyi käsitellä osiointimekaniikan ongelmaa – suunnitelmaa henkilökohtaisten toiveideni vastaisesti.”

Se merkitsi ulkoministeriöiden syntymistä tulevien hallitusten sisällä. Intiassa ulkoministeriö, hän ilmoitti, olisi Sardar Vallabhbhai Patelin ihailtavan ohjauksen alaisuudessa ja uudistuskomissaari, varapuheenjohtaja Menon sihteerinä. Pakistanissa osastoa johtaisi Sardar Abdur Rab Nishtar ja Ikramullah sihteerinä.

Varakuningas selitti: ”Oli tarpeen perustaa kaksi osavaltion osastoa, yksi kumpaankin hallitukseen, koska osavaltiot ovat teoriassa vapaita yhdistämään tulevaisuutensa mihin tahansa valtakuntaan, josta ne välittävät. Mutta kun sanon, että heillä on vapaus liittyä jompaankumpaan Dominioniin, saanen huomauttaa, että on olemassa tiettyjä maantieteellisiä pakotteita, joita ei voida välttää. Jotain 565 osavaltiosta valtaosa liittyy peruuttamattomasti maantieteellisesti Intian valtakuntaan. Ongelma on siis paljon suurempi Intian valtakunnassa kuin Pakistanissa.”

”Pakistanin tapauksessa valtioita, vaikkakin tärkeitä, ei ole niin paljon, ja herra Jinnah, Pakistanin tuleva kenraalikuvernööri, on valmis neuvottelemaan kunkin valtion tapauksesta erikseen ja erikseen. Mutta Intian tapauksessa, jossa valtioiden ylivoimainen enemmistö on mukana, selkeästi erilliset neuvottelut kunkin valtion kanssa eivät tule kysymykseen”, varakuningas sanoi.

Vuoden 1948 painoksen esipuheessa valkoisessa kirjassa kyseenalaistettiin Butler-komitean vuonna 1928 tekemä havainto, jonka mukaan poliittisesti oli olemassa kaksi Intiaa: Brittiläinen Intia, jota hallitsee kruunu parlamentin ohjesäännön ja Intian lainsäätäjän säädösten mukaisesti, ja Intian Valtiot, jotka ovat kruunun ylivalta ja edelleen suurimmaksi osaksi prinssien henkilökohtaisen vallan alaisina.

Butler-raportissa sanottiin, että ”maantieteellisesti Intia on yksi ja jakamaton… Valtiomiehen ongelma on pitää nämä kaksi yhdessä.” Äskettäin itsenäistyneessä Intiassa ja Intian valtioiden yhdentymisprosessin aikana kysymys kuului: Oliko Intiaa todella kaksi? Ja oliko ongelma vain pitää niitä yhdessä?

”Välikatselu karttaan osoitti, että Intia oli maantieteellisesti yksi ja jakamaton”, valkoisen kirjan mukaan Intian osavaltioiden alueet liittyivät silloisen Britti-Intian alueisiin ja kietoutuivat tiiviisti yhteen. Jopa silloin, kun kartta osoitti kiinteitä Intian osavaltioiden lohkoja, alueet olivat niin epäsäännöllisiä, että osavaltioilla oli erillisalueita provinsseissa ja päinvastoin.

Intia ei siis ollut vain maantieteellinen ja kulttuurinen jatkumo, vaan myös yksi taloudellinen ja poliittinen kokonaisuus. Valtiomiehen ongelma siinä tapauksessa ei voinut olla pelkästään kahden Intian pitäminen yhdessä. Todellinen ongelma oli, kuinka saada selvempi käsitys kaikkien Intian poliittisten elementtien puolelta, että he olivat Intian yhteisen kulttuurin perinnön perillisiä, ja kuinka yhdistää osavaltiot ja provinssit yhteen nostaakseen Intian täyteen. Valkoinen kirja huomautti.

Kun Sardar Patel puhui 5. heinäkuuta 1947 Intian osavaltioiden hallitsijoille ja edustajille, hän sanoi: ”Tämä maa instituutioineen on siinä asuvien ihmisten ylpeä perintö. On sattumaa, että jotkut asuvat osavaltioissa ja jotkut Brittiläisessä Intiassa, mutta kaikki nauttivat samalla tavalla sen kulttuurista ja luonteesta. Meitä kaikkia yhdistävät verisiteet ja tunnemme vähintäänkin oman edun tavoittelun. Kukaan ei voi jakaa meitä osiin; väliimme ei voida asettaa ylitsepääsemättömiä esteitä. Ehdotan, että siksi meidän on parempi tehdä lakeja ystävinä kuin tehdä sopimuksia muukalaisina. Kutsun ystäväni, valtioiden hallitsijat ja heidän kansansa perustuslakia säätävän kokouksen neuvostoihin tässä ystävällisyyden ja yhteistyön hengessä yhteisessä pyrkimyksessä, jota inspiroi yhteinen uskollisuus isänmaallemme meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi.”